Miksi olen lihava?

Minä olen ollut koko elämäni lihava enkä ole miettinyt syytä siihen ennen kuin muutama päivä sitten. Olen kuitenkin jo elänyt neljännesvuosisadan (ja siitä noin 15 vuotta reippaasti ylipainoisena) joten oli aikakin miettiä. Tottakai elämästäni löytyy aikoja "jolloin se kaikki alkoi" ja voin syytellä toisia siitä ja tästä. Kaikki lihavat voivat osoittaa elämästään yhden kohdan, jolloin lihavuus alkoi, minulla se kohta liittyy vanhempieni avioeroon.

Ongelmana vain on se, että tuolla ajankohdalla ei ole mitään tekemistä sen kanssa miksi olen lihava. Oikeastaan lihavuuden syyllä ei ole mitään tekemistä ruuan kanssa. Lihavuutta ei saa pysyvästi pois noudattamalla tiettyä ohjelmaa ja tekemällä tasan tarkkaan tiettyä kunto-ohjelmaa. Jos saisi olisin jo hoikkaakin hoikempi enkä 70kg ylipainoinen. Lihavuus ei myöskään johdu itsekurin puutteestaan. Itsekurilla ei kukaan voi pakottaa itseään pitkällisesti mihinkään. Lihavuus on valinta. Voin sen myöntää täysin rehellisesti nyt, että olen itse valinnut elää kun lihava ihminen elää. Olen valinnut urheilun sijasta telkkarin ja tietokoneen. Olen valinnut pussillisen karkkia sen sijasta, että pohtisin todellisia ongelmiani.

Ruoka on eräänlainen keino paeta todellista maailmaa. Tiedesedät ja -tädit ovat todistaneet yhä uudestaan ja uudestaan, että ruoka muuttaa elimistömme kemiaa. Ja tämä kemia muuttaa tuntemuksiamme. Esimerkiksi aina kun on tullut tilanne, jossa maailma kaatuu päälle niin olen heti ensimmäiseksi kaivanut karkit esiin. Vasta sokerihumalaisessa euforiassani olen kyennyt tekemään loogisia ja järkeviä päätöksiä ja selvinnyt noista tilanteista. Siinä on vaan se, että kun katastrofi on selvitetty ei sitä 400-1000kcal saa elimistöstä enää pois. Siellä on ja pysyy.

Olen siis lihava, koska olen valinnut elää kuin lihava ihminen elää. Eli olen valinnut olla riippuvainen ruuasta. Uskokaa minua kun sanon, että lihavuus aiheuttaa psyykkisiä vaurioita. Lihavuuteni on aina tehnyt minusta ulkopuolisen. Minulla on aina ollut paljon ystäviä ja kavereita, mutta silti olen aina ollut ns. ulkopuolella. Älkää pelätkö en ala nyt väittämään, että lihavia aina sorretaan. Lihavat sortavat itseään päivän aikana enemmän kuin yksikään laiha pystyy sortamaan heitä koko elämänsä aikana. Lihava ihminen on uppoutunut negatiiviseen dialogiinsa ja vahvistaa kaikki negatiiviseksi tulkitsemansa viestit viisinkertaiseksi. Esimerkiksi olen joskus ollut aivan varma, että kadulla ihmiset eivät ajattele muuta kuin kuin "miksi ihmeessä se on syönyt itsensä tuollaiseksi" tai nauravat aina minulle. Tottakai minullekin on kadulla huudeltu "senkin läski" tai työpaikalla kerrottu, että laihdutuksessa on kiinni vain itsekurista. Heille ei tietenkään kerro, että kun laihdutin 30kg niin keskeytin laihdutuskuurini, koska pelkäsin hoikkaa minuuttani. Ei kilojen karistaminen ole vaikeaa, itsensä rakastaminen on.

Niin siitä ulkopuolisena olemisella tarkoitan, että lihava aina vetäytyy tietyllä tavoin syrjään. Jos joku lihava väittää muuta niin se on samanlainen väite kuin "en halua laihtua". Vai oletteko kuulleet lihavasta ihmisestä, joka ei haluaisi laihtua jos sen voisi tehdä ilman minkäänlaista vaivaa? Enkä tarkoita nyt sellaisia ihmisiä, jotka ovat 10kg ylipainoisia vaan tarkoitan ihmisiä joilla on useita kymmeniä kiloja ylipainoa.

Perustin tämän blogin, jotta voisin paremmin purkaa ajatuksiani. Tämä blogi on etupäässä suunnattu itselleni. Blogin nimi on viimeinen taisto, koska aion todella karistaa tämän läskivuoren yltäni viimeisen kerran. En aio mennä painonvartijoihin, karpata, kutrailla, nutrailla, south beachata, seurata veriryhmäni mukaista ohjelmaa, pelleillä ihmedieteellä, syödä lääkkeitä tai laskea kaloreita. Aion noudattaa korkeatuottoista ja korkeavasteista ruokavaliota, joka perustuu ihan tavalliseen länsimaalaiseen lääketieteeseen (tällä kertaa tosin sellaiseen lääketieteeseen, jonka kanssa suurin osa tiedelehtiin kirjoittavista lääketieteen tutkijoista on samaa mieltä).